Värikuva Esa Salmisesta
Kuva: Heli Blåfield / Storytel

Tekstejä

Suurimman osan ajastani kirjoitan. Teen lehtijuttuja, blogeja, verkkouutisia ja kirjoja.

Editointia

Myös toisten tekemien tekstien sujuvoittaminen ja oikoluku ovat sydäntäni lähellä. Osaan myös tehdä teksteille selkokielisen mukautuksen tai kirjoittaa suoraan selkokielistä suomea.

Valokuvia

Uusin aluevaltaukseni ovat valokuvat, kun 2022–2023 päätin nostaa osaamistani ja opiskelin The New York Institute of Photographyssa valokuvaajan ammattitutkinnon.

Viestintää

Teen monipuolista viestintää eri asiakkaille: sosiaalista mediaa, verkkosivustojen uudistuksia, koulutuksia, konseptointia ja sparrausta, tietovisoja ja niin edelleen.

  • Valossa oli jotain valheellista. Kuin aurinko olisi halunnut huiputtaa maan ihmisiä. Se oli kyllä kirkas ja yritti uskotella paistavansa kuin missä tahansa, mutta lapsikin huomasi, ettei se mitään lämmittänyt. Ikään kuin olisi ollut varhainen kesäkuun aamu Nairobissa. Täynnä valoa ja silti viileä. Hailakas kuu leijui taivaalla, sen puu kasvoi täällä oudosti kallellaan.

    Mohammed sytytti savukkeen ja veti sisäänsä vuoroin tuttua tupakkaa, vuoroin vierasta kirpeää ilmaa. Hän piti kättään parvekkeen kylmällä kaiteella ja kuvitteli, kuinka henkäys henkäykseltä tämä outo maa ja ilma hiipivät osaksi häntä.

    – Mohammed, suomalainen (2012)

  • Herttua von Bouchardin reisiluu hankasi kylkiluita auton lavalla, karhean sisalkankaan syleilyssä. Daniel Pietersen-Rosencrantz ajeli rauhallisesti Pemban pikkukaupungin rantakatua, vierellään nukkuva vanhus valkoisessa kaavussa.

    Meri oli korkealla ja pärski asfaltille asti. Lahden toisella puolen salamoi, kalastajien siluetit meloivat sinistä vettä vasten. Nuorukaiset koulupuvuissaan maleksivat tyttöjen käsipuolessa ja liftasivat kyytiin. Daniel ei hidastanut.

    Takapenkillä istui vaitelias mies, lääkäri Zé Marques, yksi Danielin harvoista ystävistä, ja tämän vierellä nainen, iho vaalea kuin Danielin mutta tottumattomuuttaan palanut.

    – Leposija Kilimakitossa (2010)